perjantai 23. tammikuuta 2015

Taide ja kulttuuri -oppiaine aloittaa bloggaamisen!

Yksi Anna Tapion koulussa tarjottavista ammatillisista oppiaineista on taide ja kulttuuri, jossa oppilaat esimerkiksi tutkivat taiteen ja kulttuurin eri muotoja, tekevät omia teoksia ja tutustuvat kulttuuritapahtumien tuottamiseen järjestämällä kouluun yhteisiä tapahtumia.

Meneillään olevassa 3. jaksossa yhdeksännen luokan taide ja kulttuuri -oppilaat tekevät kuvainnollisen tutkimusmatkan valitsemaansa kulttuuriin. Oppilaat tutkivat kulttuuria eri työtavoin. Aluksi he hakevat tietoa valitsemastaan kulttuurista ja koostavat aiheestaan blogikirjoituksen tänne ammatillisten aineiden blogiin. Seuraavaksi oppilaat työstävät aihettaan taiteellisten työtapojen (ryhmässä tehtävän animaation ja yksilöllisen taiteellisen työn) kautta. Lopuksi oppilaat valmistelevat koko tutkimusmatkastaan Pecha Kucha -esityksen. 

Pecha Kucha Brussels
Pecha Kucha on luovilla aloilla käytetty esitysformaatti, jossa henkilöt voivat esitellä projektejaan sopivan rennolla, mielenkiintoisella ja tiiviillä tavalla. Esitys koostuu 20 kuvasta, joihin kuhunkin esittelijä saa käyttää aikaa 20 sekuntia. Otamme mallia ympäri maailmaa järjestetyistä Pecha Kucha -illoista ja järjestämme oman Pecha Kucha -iltapäivän osana kevään kulttuuriviikkoa.
                                                                       
Tervetuloa seuraamaan oppilaiden tutkimusmatkaa tämän blogin kautta!

--
Tehtävä oppilaille:
Esitelkää ryhmänne ja aiheenne kommenttina tähän blogikirjoitukseen!

5 kommenttia:

  1. Hei! Ryhmäämme kuuluu Wilma, Essi ja Elli. Aiheemme on Tiibetin munkit.

    VastaaPoista
  2. Hei! Ryhmäämme kuuluu Tiia, Hanna ja Elisa. Aiheemme on Kreikkalainen mytologia.

    VastaaPoista
  3. Ryhmäämme kuulluu Juuso,Jyri,Hanna,Kaisla ja me kerromme erikseen Japanin pää- ja jälkiruoka kulttuureista ja juomista koska se on hyvin laaja ja tärkeä Japanissa.

    VastaaPoista
  4. Ryhmäämme kuuluu Jesse, Eetu, Jere, Ella ja Essi. Me kerromme rastafari kulttuurista, uskonnosta ja elämäntavoista

    VastaaPoista
  5. Ryhmäämme kuuluu Kristiina, Susanne, Tiia ja Eveliina. Kerromme teille Pariisista ja sen kulttuurista.

    VastaaPoista