perjantai 30. tammikuuta 2015

Japanin ruokakulttuuri

 Kerromme erikseen Japanin pää- ja jälkiruoka kulttuureista ja juomista koska se on hyvin tärkeä Japanissa.

JAPANILAINEN RUOKAKULTTUURI-RIISI JA RAAKA-AINEET


 Japanin riisin kaksi eri päävariaatiota ovat uruchimai, jota käytetään sushiin, koska se on vähemmän tahmea. Toinen päävariaatio riisistä on Mochigome, eli se tahmeampi, ja sitä käytetään mochiin ja sen tyylisiin ruokiin. Japanissa käytetään myös paljon soijakastiketta. Riisin kasvatus alkoi noin 2500 vuotta sitten Japanissa. Japanissa on myös tullut viljeliöiden yhteinen riisin kasvatus ja varastointi metodit ja tavat, jotta riisi pysyisi mahdollisimman tuoreena ja hyvän laatuisena. Japanissa on myös erilaisia riisejä jotka ovat hyödyllisiä ihmisille. Yksi tärkeimmistä ruoka kastikkeista on soija kastike, koska sillä saadaan esim. sushiin hieman lisämakua. Myös soijapavut ovat Japanissa ruuissa mukana, erityisesti tofu ruuissa ja soijapavuilla on myös kulttuurillista tarkoitusta. Negi on myös yksi vihanneksista jota käytetään Japanissa ja sitä yleensä luullaan vihreäksi sipuliksi. Myös tulisia aineita käytetään ruokaan Japanissa, joka on esimerkiksi wasabi. Hijiki on eräänlainen vesi vihannes joka on erittäin mineraali pitoinen ja sillä on herkkä tekstuuri. Mochi on Japanilainen riisi kakku jota myydään Japanissa päin kutsutuissa supermarketeissa. Mochia pystyy myös tekemään itse jos pääsee käsiksi oikeanlaisiin välineisiin. Nori on vesilevä ”paperia” joka tehdään usein tehtaissa, koska sen tekeminen kotona on todella vaikeaa. Panko on eräänlaista leipä tyyliä. Panko on oikeasti leipä paloja, jotka on prosessoitu niin, että leipään on päästetty sähköä, kun sitä paistetaan. Myös sieniä käytetään Japanissa. Yksi jota pidetään erittäin terveellisenä on Maitake, tosin sillä on hieman kitkerähkö maku. Yuzu on kitkerä sitrus hedelmä, jonka kuorta ja mehua käytetään yleensä ja sen lihaa käytetään erittäin harvoin. Toinen hedelmä jota käytetään Japanissa on Sudachi joka lieventää kalan hajua ja makua. (Jyri)

Japanilaisia Juomia



Teetä juodaan japanissa useita kertoja päivässä. teetä juodaan Japanissa vuosittain tuhansia litroja. Tee ei kuitenkaan ole alun perin Japanista vaan se tuotiin sinne Kiinasta kauan sitten. Japanilla on olemassa monen laisia tee lajeja, kuten vihreä- ja jasmiini tee. Japanissa on rikas teekulttuuri teeseremonia merkeissä. Ennen seremoniaa teeastiat puhdistetaan ja niillä tarjoillaan yleensä vihreää teetä. Tee haudutetaan ennen juomista. Vihreä tee on suosituin teelaji Japanissa. Japanissa on myös paljon alkoholipitoisia juomia niistä tunnetuin on sake eli riisiviina. Tunnettuja japanilaisia juomia ovat mm. C.C Lemon, Qoo, Jurokucha ja Ramune. Japanissa on monenlaisia erilaisia pepsi ja coca-cola makuja kuten, suklaa pepsi, minttu coca-cola, Kerma coca-cola ja toffee pepsi. Japani on kuuluisa useista cocktaileista esim. Shiso kir (1/4 shisomehua tai shisosiirappia ja 3/4 kuivaa valkoviiniä). Japanissa on useita satoja tee lajeja joita viljellään halki Japanin tässä muutama esimerkki Konacha, Oolongcha ja Sencha joka on yksi harvinaisimmista tee lajeista japanissa. Japanilaista tee seremoniaa kutsutaan myös nimellä way of tea. Tee seremonia on tuhansia vuosia vanha tee perinne jossa juodaan Matcha teetä (jauhettua vihreää teetä) jota juodaan japanilaisista posliini kupeista jotka kulkevat suvussa jos sellainen menee rikki niin perhe saa epäonnea riippuen sirpaleiden määrästä (yksi sirpale yksi vuosi) mutta kirousta voi lievittää pyytämällä esi-isiltä anteeksi 5 kertaa päivässä 10 vuoden ajan ja anteeksi pyynnön pitää tapahtua ennen teen juontia. Japanissa on enemmän tee ravintoloita kuin tavallisia ravintoloita. Japanissa tee on joka päiväinen ”tarve” teetä voidaan juoda jopa kymmeniä kertoja päivässä. Marco Polo toi Japanilaisen ruuan ja juomat mukanaan Eurooppaan palatessaan Japanin retkensä jälkeen ,mutta sitä ei aluksi otettu vastaan hyvillä mielin mutta tänä päivänä voit ostaa Japanilaista ruokaa ja juomaa mistä päin maailmaa. (Juuso)

 Karkit


 Karkit, suklaat, kakut, piirakat, ne kaikki ovat todella suosittuja Japanissa. Ne ovat myös todella värikkäitä, kuten japanilaiseen kulttuuriin kuuluu. Toisin kuin länsimaisessa kulttuurissa, missä ’karkki’ voi tarkoittaa melkein mitä tahansa pientä makeaa syötävää, ’karkki’ Japanissa tarkoittaa pientä kovaa karkkikarkkia. Suklaa on hyvin samantyyppinen, niin kuin kaikkialla maailmassa. Yksi isoimmista hiteistä on Pocky, suklaa päällysteinen keksitikku. Muita suosittuja on mm. kinoko no yama, joka on sieniksi muotoiltuja keksejä joissa on suklaa päällysteinen pääty. Mantelisuklaa on myös aika suosittua. Monet yhtiöt luovat sesonki tuotteita, kuten mansikkasuklaata keväällä, valkosuklaata talvella ja kastanjasuklaata syksyisin. On myös ikisuositut Ystävänpäiväsuklaat joita tytöt valmistavat Helmikuussa, jotta voivat antaa ne tykkäämilleen pojille. Joskus tytöt tekevät ne aivan alusta, mutta useimmiten ne ostetaan suoraan kaupasta. (Kaisla)

 Lähteet


http://www.japan-guide.com/e/e2041.html
 http://hiramenome.com/tag/juomat/
 http://nihon-ichiban.com/100-drinks-from-japan/
 http://en.wikipedia.org/wiki/Category:Japanese_beverages
http://food.japan-talk.com/food/new/japanese-ingredients-list
http://www.savoryjapan.com/ingredients/rice.html
http://www.maff.go.jp/e/oishii/ingredients/rice.html
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Japanese_ingredients
 http://www.allinjapan.org/candy-chocolate-sweets/
http://www.thejakartapost.com/news/2009/11/30/enjoying-internationally-popular-japanese-food.html
http://web-japan.org/factsheet/en/pdf/36JapFoodCulture.pdf
http://en.wikipedia.org/wiki/Japanese_cuisine
http://www.candyblog.net/blog/category/japan/
http://nymag.com/restaurants/features/51369/
http://bebeloveokazu.com/wp-content/uploads/2011/03/img_5910.jpg
http://pipichan.info/wp-content/gallery/recipes/hr.jpg
http://www.allinjapan.org/candy-chocolate-sweets
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Children%27s_Sweets_shops_in_Japan.jpg http://en.wikipedia.org/wiki/Konpeit%C5%8D
https://drjanephilpott.wordpress.com/
 http://hiramenome.com/tag/juomat/
http://en.wikipedia.org/wiki/Japanese_tea_ceremony
http://en.wikipedia.org/wiki/Category:Japanese_beverages
http://www.japan-guide.com/e/e2041.html

1 kommentti:

  1. Paljon tietoa ja pitkä lähdeluettelo! Asia oli mielenkiintoista ja helppolukuista. Teinä kiinnittäisin seuraavissa blogikirjoituksissanne erityisesti huomiota tekstin ulkoasuun ja kuvien asetteluun, jotta tekstiä olisi mielenkiintoisempaa lukea. Hieno projekti ja hieno työ! Hyvä!

    VastaaPoista